Kuvaus
Haaveiletko kunnostettavasta talosta? Haluaisitko oppia perinteisiä, erinomaisiksi havaittuja rakennustapoja? Osaatko korjata vanhaa rakennusta tavalla, joka varmistaa sen säilymisen tulevillekin sukupolville?Keväällä 2009 esitetty televisiosarja Perinnemestari käsitteli suomalaista rakentamista ja sen perinteitä innostavasti ja käytännönläheisesti. Monet vanhojen puutalojen omistajista ovat saaneet sarjasta tärkeitä vinkkejä rakennuksensa kunnostamiseen – ja luultavasti yhtä moni sai herätteen sellaisen hankkimiseen.Suosittu sarja saa nyt kumppanikseen kirjan, jossa korjausrakentamisen ja kunnostamisen maailmaa avataan entistäkin laajemmin – aidoissa rakennuskohteissa, joissa jokaissessa on omat erityispiirteensä. Mukana on useita hirsi- ja rintamamiestaloja 1800-luvun lopulta 1950-luvulle eri puolilta Suomea.Vanhaa voi korjata monella tavalla. Kohteiden kunnostuksen kautta kirjassa kerrotaan korjausrakentamisen yleisistä periaatteista ja annetaan tärkeitä vinkkejä monien yksityiskohtien kunnostamisesta. Työkuvissa ja piirroksissa paneudutaan puurakenteisten vanhojen talojen kunnostukseen aina perustuksista ilmastointiin ja tapetinvalintaan saakka. Kirjassa ei saarnata yhden ainoan oikean korjaustavan puolesta, vaan annetaan runsaasti tietoa niille, jotka punnitsevat eri vaihtoehtojen toimivuutta ja kustannuksia…. Lue lisää »
Kirjailija: Hannu Rinne
Kustantaja: WSOY
ISBN: 9510364932
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.